Tammukkapurolla elokuussa

Otin jo illalla onkivehkeet esille. Pakkaan repun aamulla nautittuani ensin kaikessa rauhassa vaniljajugurttia lakkahillon ja mustikoiden kanssa sekä ruisleipää savustetun siian kera. Tarkoituksena on lähteä viimeisen kerran tammukkaan tänä kesänä ennen kuin rauhoitus alkaa.

Laitan reppuun makkarapaketin ja ostan kaupasta mennessäni pannukahvia tulistelua varten. Kaikki ei suju kuitenkaan suunnitelmien mukaan. Pysäköin tammukkapuron törmään hirvikämpän alapuolelle. Päätän aluksi käväistä tien alapuolella katsastamassa onko kaloja ollenkaan. Mikäli kalaa ei kummemmin tule, kerkiäisin käydä saajoissa puron alkupäässä.

Jätän repun ja tammukkaonkeni autoon arvellen kerkiäväni hyvinkin katsastaa tuon alapuolen ennen kuin tulee nälkä. Ongen sijaan viritän virveliin onkivehkeen. Laitan siihen pikkukohon, että siten voin uittaa onkea virran mukana pusikkoisella purolla. Näin olen menetellyt täällä aiemminkin perhovehkeiden kanssa. Laskeudun purolle hirvikämpän kautta. Riekkoparvi lehahtaa ilmaan heti nevan laidalta.

Kas peijakasta! Pikkukoho katoaa heti virtaan, kun saan ongen toisella yrityksellä pusikon raosta veteen. Kala nielee matoa ja valkoinen pieni koho kiitää tammukan ryntäillessä. Sitten lennätän sen rannalle. Onhan tässä. En muista aiemmin näin läheltä tietä tammukkaa saaneeni. Tämä on aivan kelpo kokoa tammukaksi.

Ongin perään pari pienempää, kunnes tartutan ongen vastapuolen oksiin. Ei auta kuin mennä puron yli kaatunutta runkoa myöten koukkua irrottamaan. Kalastan puroa sitten ylös tien suuntaan ja taas lyhyen pätkän alaspäin.  Tartutan puron yli kaatuneen puun luota pari kalaa. Kierrän sankkaa pajukkoa luhistuneen heinäladon kohdalla.

Saavuttuani puron yli kaatuneen kelottuneen puun kohdalle taiteilen itseni runkoa myöten taas toiselle puolelle. Palaan ylös takaisin kohtaan, josta ensin tulin yli. Käyn sen yläpuolella onkimassa pari pienempää tammukkaa, jotka laitan minigrip-pussiin kalakassin jäätyä alemmas. Tässä tien lähellä on kuitenkin liian matalaa ja kalatonta, joten palaan äskeisen kelopuun luo. Jatkan taas alaspäin palaamatta tulopuolelle takaisin.

Kelon alapuolelta löytyy montun tapainen. Siinä käy matoon reissun kookkain yksilö, joka katkaisee siiman. Harmittaa, sillä taimen oli selvästi kesän suurimpia. Se on jokseenkin samaa luokkaa, kuin alkukesästä lotolla pyytämäni. Nyt tein kasi virhettä. Minun ei olisi pitänyt virittää tavallista kaupasta ostettua onkea virvelin siimaan jatkeeksi. Lisäksi olin sitonut kohon alapuolelle perukkeeseen pikku perhon.

Tuollainen tusinasiima ei kestä tammukoita ja perho vaan häiritsee kalastusta ylimääräisenä sotkeutujana. Toinen virhe: yritin tempaista kalan vavalla suoraa rannalle kuten tavallisesti tammukkaongella. Huomatessani koukussa isomman yksilön minun olisi pitänyt (kun siima oli heikkolaatuista) uitella se rauhoitellen rantatörmän alle ja nostaa se kädellä siimasta rantapenkalle. Nyt taimen lensi suoraan veden imusta ilmaan loiskahtaen penkan risujen kautta takaisin puroon. Virheitä tulee yksinkertaisissakin asioissa.

Poistan ”halvan onkitekeleen” kokonaan. Sidon nyt virvelin kelassa olevaan siimaan uuden koukun. Jätän pikkukohon, mutta perhoa en enää laita. Ja onkiminen jatkuu. ”Ison kalan montusta” ongin muutaman pienemmän tammukan. Lopetettuani mietin haenko repun autolta ja tekisinkö tulet. On nälkä ja vähän höntti olo. Jatkan kuitenkin alaspäin kalastellen.

Arvelen, että kohta tulee se pieni levennys, josta olen saanut tämän puron suurimman taimeneni. Sitä alempana en muista juuri kalastaneeni. Aika kuluu eikä tuo levennys tulekaan aivan pian. Kohtaan muita samantapaisia levennyksiä ja joistakin niistä kertyy onkikassiin lisää taimenia. Nälkä kurnii sitä mukaa, kuin saaliskassin paino lisääntyy. Mutta enää en mieti tulistelua, vaan päätän onkia niin kauna kuin kalaa tulee.

Alempana kalan koko pienenee. Irtoaakin joku ja heitän takaisin pienimpiä, jotka eivät ole nielleet koukkua liian syvälle. Tavallisesti tammukka nielee madon koukkuineen nieluun saakka. Tammukan suu on sen verran luinen, että siitä saattaa koukku irrota.

Tälläkin puolella puroa on salakavalia upottavia rutakoita ja ”pirunperiä” sekä sivulta laskevia ojia. Vain yhtä kuitenkin kiroilen. Tammukkaa nousee tasaiseen tahtiin. Lähestyessäni tavoitteena olevaa levennystä huomaan liikkeitteni hidastuvan nälän ja väsymyksen takia. Onki tarttuu pari kertaa pohjan hakoihin ja joudun tekemään töitä koukun irrottamiseksi.

Levennyksen yläpuolelta tulee kolme kalaa, jotka piristävät hiukan. Itse levennyksestä nappaan heti yhden normi tammukan eikä muuta. Isomusta siinä ei tällä kertaa ollut. Jatkankin siitä vielä melkoisen tovin alaspäin. Muutamia pienempiä yksilöitä tulee ja yksi isompi lohdutukseksi siiman katkaisseen tilalle.

Nälkä pakottaa lopulta palaamaan autolle. Kello onkin jo kuusi. Palaan pikkujärven puoleista jänkää tielle. Koukkaan kuitenkin vielä ennen tietä purolle takaisin. Nousen kalastellen kivisen pätkän tien vieren montun luo. Siitä ongin vielä neljä tammukkaa autolle mennessäni. Otan repun Opelin perästä ja huikkaan limsaa ensi hätään. Syön sitten ruisleipää rupeamatta tekemään tulta tien reunaan vaikka tässä on tulta ennenkin pidetty.

Pilvisyys on vahvistunut ja on hieman hämärää. Lähden talsimaan tien yläpuoliselle pätkälle tievan reunasta alkavan suon yli. Alkaa sataa tihuttamalla. Nyt on selässä reppukin ja molemmat vavat. Virvelin olisin voinut jättää autoon, mutta kun siinä oli vielä tienvieren montun luona laitettu uusi mato.

Ohitettuani vanhan ladon ja sen jälkeen pienen metsäsaajon saavun tutulle ottipaikalle. Sen lähellä olisi hyvä tulistelupaikka, mutta en malta laittaa tulta koska sataa. Tuntuu, että sateella voi tuossa rannoiltaan alavassa paikassa paremminkin onnistua.

Hirvi on makaillut oikealla olevasta järvestä laskevan pikkupuron haarassa. Siitä olen joskus saanut nätin kalan ja toisinaan se on myös karannut. Nytkin käy niin. Virta kuljettaa kohoa matalassa vedessä tihkusateessa juuri siihen kohtaan, mistä kala ottaa. Niin nytkin.

Taimen ui edestakaisin kohon liikkuessa vauhdikkaasti veden alla. Annan kalan uida kunnes tuntuu, että se on niellyt syötin. Kokeilen tarttuvuutta siima nykäisten. Kala vastaa ärhäkästi. Se on hyvän kokoinen ja näköinen. En malta enää väsytellä vaan alan kelata sitä rantaan nykäistäkseni sitten ylös siimasta. Se pistää lujasti hanttiin ja irtoaa kelatessani. Toinen harmistus.

Tämän pikku lammikon yläpuolella on pari kalastettavaa kohtaa, joista olen myös aiemmin saanut. Nyt ylemmässä pikkuinen tammukka tapailee ja irtoaa ilmassa molempien onneksi. Sade tihenee ja kastelee. Päätän silti mennä ylöspäin puronhaarasta kapeammaksi ojaksi muuttuvaa puroa.

Puro pienenee eikä kunnollisia monttuja löydy rämmittyäni muutama sata metriä sateen kastelemassa pusikossa. Luovutan. Palailen ulompaa tuoretta mönkijän jälkeä lammikon luo. En rupea enää tulen tekoon, vaan laskeudun lammikolta kivikkoista puroa ronkkien aina tielle asti. Kivikossa tarttuu yksi kala, joka luikahtaa purossa liekopuun alle ja onki on jumissa.

Löysään ongen yritettyäni vetää liekoa rantaan onnistumatta. Mietin jo riisuutumista ja kahlaamista. Otan vavan käteeni siirtääkseni sitä. Kokeillessani uudestaan kala on uinut uppopuun alta pois ja tulee kiltisti ylös. Se jää reissun viimeiseksi. Tietä lähestyessäni Raili soittaa kysellen saunaan tuloani.

Kerkiäisin ennen pimeän tuloa onkia tien alapuolelta, mutta pitäisi tehdä tulet ja syödä. Siihen menisi aikaa. Palaan tammukkajoelta mökille. Kalaa on tarpeeksi kassin painosta päätelleen ja saunakin kutsuu. Paluumatkalla iso metso nousee raskaasti tien poskesta. Lyön jarrut pohjaan. Metson siivet jo melkein hipovat tuulilasia auton pysähtyessä.

Voi, kun tuon olisi saanut videolle! Purolla kävi minua tervehtimässä myös kaksi hyvän väristä kuukkelia. Ne häipyivät siinä vaiheessa, kun tajusin kopeloida kameraa. Kuvaamatta jäivät vaikka vieressä käväisivät. Kuvaamista kalastaessa olen mietiskellyt viime aikoina, kun digikameroiden tultua kamerat ovat pienentyneet ja keventyneet ja niitä on helpompi kuljettaa mukana. Kuvaaminen vaatii oman huomionsa eikä se tahdo onnistua intensiivisen kalastuksen yhteydessä.

Raili näkyy jo makailevan saunan lauteilla pihaan saapuessani. Suolistan ja puhdistan tammukat ensi töikseni ennen saunaan menoa. Sytytän pihassa hiiligrillin ja menen saunaa. Laitan makkarat käristymään saunoessani. Ne kerkeävät palaa pinnalta koska hiillos oli liian kuuma. Saanpahan hiiltä lisäaineeksi tämän iltaan asti venyneen lounaan lisukkeena.

Hillareissu tammukkapurolle

Hillaämpärin lisäksi sullon aamulla reppuun ongen ja matopurkin sekä eväsleivät. Makkarat ja nokipannut jätän pois. Seku käväsen vain saajon etupuolen suolla. Otan onkivehkeet, kun siinä kohdin ovat ne tammukkamontut. Jos ei löydy hillaa, voin onkia. Saavuttuani saajoon haarautuvalle metsätielle huomaan, että se on perattu ja uusittu.

Kävelen helposti korpikuusien edessä olevalle aukealle suolle. Olen käynyt täällä niin usein, että pärjään ilman karttaa. Kierrän pienen lenkin suolla niillä paikoilla, jossa kerran poimin hilloja Hannan kanssa. Ville taisi onkia silloin tammukoita. Käkkärämäntyjä kasvavan saajon alapuolella on vanha tulipaikkani. Se on hävinnyt koska en ole tulistellut siinä moneen vuoteen.

Lakkoja ei näytä olevan tänä vuonna täällä ollenkaan. Kävelen reppuineni ojalle tutun tammukkamontun luo ryhtyen kokoamaan hissuksiin onkea. On aurinkoista, mutta onneksi taivaalla seilaa pilviäkin mikä on hyvä, kun ei ole koko ajan kirkasta. Laitan madon koukkuun ja heitän ongen monttuun.

Tammukka iskee heti vetäen lyhyen siiman suoraksi niin, että vapa tärisee. Viskaan ensimmäisen tammukan rannalle. Monttu on jalkojeni juuressa joten yllän siihen hyvin. Voin seisoa puolitoista metriä ulompana rannasta. Hetkessä ongin kuutisen pienehköä tammukkaa. Annan niiden nielaista kunnolla, jolloin pysyvät kiinni eivätkä tipu. Tosin koukun joutuu irrottamaan syvältä nielusta eikä pienimpiä voi enää päästää takaisin. Ongin hiljaa rauhallisin liikkein.

Ongittuani montun tyhjäksi siirryn muutaman kymmenen metriä vastavirtaan. Ylöspäin mennessä ongin äskeisen kokoisia. Takaisin tullessa löydän kohdan jossa monttu vajoaa syvälle ison pajupuskan katveeseen. Sinne on vaikea saada onkea kurotetuksi, mutta onnistuessani löydän puskan alta reissun kookkaimmat yksilöt.

Syötyäni eväsleivän jatkan onkimista välittämättä enää ruveta lakkoja etsimään. Kalat vähenevät ja käyvät aremmiksi. Heitän silloin tällöin tammukan rannalle nautiskellen hienosta kesäpäivästä ja tammukassa olosta. Käyn aloitusmontun alapuolella lopuksi. Siinä on vain parisenkymmentä metriä onkimiskelpoista puroa. Ehkäpä pidemmälle alavirtaan edeten löytyisi samantapaisia monttuja.

En lähde ylä- enkä alavirtaan enää jatkamaan koska tammukoita on jo tarpeeksi. Vähäiset eväätkin on syöty. Suolistan ja pesen kalat puroon laskevassa pienessä lirussa. Homma vaatii keskittymistä koska mukaan ottamani pikkupuukko sattuu olemaan tylsä ja tammukat ovat liukkaita. Kokeilen lopuksi jäikö lähimonttuihin vielä jotain. Ei jäänyt. Taisin onkia montut tyhjäksi. Palaan takaisin autolle.

Kaarran liikaa oikealle, joten tulen talvitielle alempaa. Kompassi olisi hyvä pitää aina mukana. Säästyisi turhilta mutkilta. Mökille palattuani savustan saaliin. Raili lämmittää rantasaunaa. Pyyhin talouspaperilla limat pois taimenten päältä latoessani niitä ritilälle. Kalojen savustuessa kuumennan suolaveden. Suolaan kalat siinä, kun ovat savustuneet ja käärin ne tekeytymään voipaperiin, folioon ja sanomalehteen. Tämän tavan opin edesmenneeltä kalakaverilta.

Raili ilmoittaa, että rantasauna on valmis. Tuntuu mukavalta makoilla lauteilla onkireissun päälle. Uinnin jälkeen olo on hetken jopa taivaallinen. Makailtuani tarpeeksi lyön löylyä ja vaston kunnolla. Raili on tehnyt hyvän vastan. Tämä on kesää parhaimmillaan. Saunan päälle otan kääröstä muutaman tammukan ja syön ne iltapalaksi. Eiväthän nämä kovin punalihaisia ole, mutta taimenelle ne maistuvat kuitenkin.

Jukkasjärveltä Karesuandoon

Heräämme verkalleen ja menemme aamiaiselle vasta puoli yhdeksältä Ruotsin aikaa. Hotelliaamiainen on kohtalainen. Syön hyvin. Kysyin eilen Raililta kävisimmekö myös Abiskossa. Kysyn nytkin, mutta hän arvelee, että siellä voitaisiin käydä toiste. Ehdotan sitten käyntiä Jukkasjärvellä.

Hotellista lähdettyämme poikkeamme vieressä olevalla pienellä OK -huoltamolla tankkaamassa ja ostamassa vesipullot. Käväisemme ennen kaupungista poistumista ICA:ssa, jossa Raili nostaa kruunuja. Sitten ajan Jukkasjärvelle, jonne on hotellilta vain parikymmentä kilometriä.

Jukkasjärvellä asuu noin viisi ja puolisataa ihmistä. Jukkasjärven ensimmäiset asukkaat ovat 1600-luvulta, jolloin myös kylän puukirkko on rakennettu. Ennen vuotta 1948 Jukkasjärvi oli myös Kiirunan kunnan nimi. Jukkasjärven kuuluisin nähtävyys on jäähotelli. Käymmekin ensin siellä vaikka näin kesällä ei varsinaista Ice-hotellia olekaan. Kävelemme jäähotellin pohjan eli sorakentän yli Jukkasjärven rantaan. Järvi on suoraa jatkoa ylempänä olevasta Torniojärvestä.

Muitakin turisteja liikkuu rannassa kameroineen. Hotellin yhteydessä on runsaasti vuokramökkejä palveluineen. Perhokalastajien kahluuhaalareita roikkuu joidenkin mökkien kuistilla, minkä panen kalamiehenä kiinnostuneena merkille. Tullessa ylitimme Laxforssin, mikä viittaa siihen, että lohikin liikkuisi täällä. En oikein usko, että Itämeren lohi nousee tänne nykyisin. Ehkäpä se on joskus noussut?

Seuraavaksi ajan kilometrin päässä olevalle museokentälle. Jukkasjärven Hembygdsgården on hyvin hoidettu ja tekee kyllä vaikutuksen. Tervakin tuoksuu mukavasti ja sopii hyvin vanhojen rakennusten tunnelmaan. Maksamme esittelykierroksesta. Saamme oppaaksi nuoren naisen, joka saattaa olla täkäläistä saamelaista sukujuurta? Hän ei osaa suomea, vaan opastaa meille ruotsiksi. Ensin käymme varakkaassa Pappilan talossa.

En ymmärrä kaikkea mitä opas puhuu, mutta esineetkin puhuvat puolestaan. Talo on ollut aikoinaan vauras ja se näkyy esineistön monipuolisuudessa. Joukossa on paljon sellaisia talouteen kuuluvia esineitä ja työkaluja, joita tapaa Suomenkin museoissa. Useat ovat paikallisesti valmistettuja ja ovat erikoisia.

Toisessa talossa on saamelaismuseo, joka kertoo paikan varhaisemmasta saamelaiskauden elämästä. Kylä on ollut saamelaisten asuin- ja markkinapaikka. Myöhemmin ovat tulleet suomalaiset ja sitten ruotsalaiset ja kirkko, joka täytti äskettäin 400 vuotta.

Tämä on lestadiolaista sydänseutua. Kirkossa ovat saarnanneet niin Lars Leevi Laestadius kuin Juhani Raattamaa synnistä ja taivaan iloista, joista on kuvaelmia mm. Jukkasjärven kirkon alttaritauluissa. Kaaresuvannon seurakunnan Saivomuotkan kylässä asunutta Raattamaata on sanottu Pohjoismaiden suurimmaksi maallikkosaarnaajaksi. Hänkin on räpännyt nuoruusvuosina viinan kanssa kuten moni muu ”hengen mies.” Mielenkiintoista!

Nämä pohjoisen kirkot tuntuvat jotenkin inhimillisemmiltä kuin tavalliset evankelis-luterilaiset kirkot etelässä. Karesuandon kirkossa jää tällä reissulla käymättä. Juotuamme museon vastaanoton kuistilla kahvit jatkamme matkaa keskustellen Jukkasjärven kokemuksista. 

Svappavaaran Gruvbergetissä on uusi kaivos, mutta emme poikkea Svappavaaraan. Ruotsin valtiollisen kaivosjätin LKAB:n Svappavaaran kaivosluvan kaatuminen ympäristöylioikeudessa on sytyttänyt kovan kiistan, jonka nykyvaiheesta ei ole tietoa meillä. Vilkaisemme ohi ajaessamme kaivoskumpua vasemmalla. Muistelen Reijon sanoneen, että Pajalassa aloittavan kaivoksen malmi ajettaisiin kuorma-autoilla ensin Svappavaaraan, josta on rata Kiirunan kautta Narvikiin.

Vittangin ohi ajaessamme emme löydä kahvilaa. Käännyn risteyksestä nyt Karesuvannontielle, joka on hyväkuntoista aina Nedre-Sopperoon saakka. Pysähdymme Övre-Sopperossa pienen bensa-aseman kioskille syömään jäätelöt kahvin kanssa. En ole aiemmin käynyt näissä Lainionjokivarren kylissä. Näiden näkeminen oli yksi syy ajaa tätä kautta. Yli-Sopperosta ei ole enää pitkästi siihen kohtaan, josta erkanee hiekkatie Lainiojoen sillalle ja Pulsujärvelle.

Edessä nousee tummanpuhuvia pilviä. Idivuoman jälkeen alkaa sataa. Pysähdymme ihailemaan Mertajärven pysähdyspaikalle kaunista näkymää saaressa olevalle kylälle päin. Otan siitä nyt vihdoinkin muutaman kuvan vaikka sataa ja ukkonen jyrähtelee. Sade loppuu saapuessamme Karesuandoon neljän aikoihin. Ajan kuitenkin Suomen puolelle tuttuun paikkaan syömään riistakäristystä.

Huilaan ruuan jälkeen kiertelemällä viereisessä turistimyymälässä kalastusvälineitä katsellen. Hankin pari lottoa ja painon perhoja varten. Kyselen myyjältä tietoa paikallisista, jotka voisivat kuljettaa mönkijällä Lavivaaralta eteenpäin kalamiestä. Kauppias ei taida olla paikallisia, kun ei oikein hyvin osaa neuvoa, mutta yhden nimen sentään saan. Seuraavaksi ajan Palojokisuun jälkeen Järämänmukkaan Pahtanivan laavulle, jossa poikkesimme juhannuksena.Olisiko  Erkki ja Seppo soutelemassa Järämänmukassa? Eipä näy, joten yritän tavoittaa puhelimella. Ovat ehkä Kätkäjärvellä soutamassa, kun eivät vastaa.

 

Käännyn Kätkäsuvantoon  tultuamme Erkin mökille johtavalle tielle. Erkin kämpän pihaan  saapuessamme ovat kaveritkin juuri palanneet mökille.  Erkki purkaa Audin takakonttia ja Seppo on perkuupaikalla. Tervehdimme molempia, mutta menemme pian sisälle ukkoskuuron lähestyessä. Erkki tulee keittämään perunoita. Kieltäydymme kahvista.

Juttutuokiossa tapaillaan hiukan tämän hetken kalastusaikomuksia. Erkki arvelee menevänsä Sepon kanssa Ruijaan Kunesiin ja Tredjevattenille, jossa Seppo ei ole ennen käynytkään. Ilmoitan aikeestani käväistä yksin Tarvantovaaran erämaissa. Juttelun aikana ukkonen nousee päälle räpsäytellen valoja. Sitten tulee vettä ja isoja rakeita rankasti. DNA-yhteydet katkeavat kavereitteni puhelimista; minun Sonerastani ei.

Kuuron mentyä hyvästelemme kalakaverini ja jatkamme paluumatkaa rakeiden reunustamalla tiellä. Sade loppuu kuin leikaten Yli-Muoniossa. Käymme Muonion K-marketissa ruokaostoksilla. Loppu onkin rutiinia. Puran mökillä auton Railin lämmittäessä saunaa. Simahdan heti uinnin ja saunan jälkeen. 

Jukkasjärven Hembygdsgården

Lars Leevi Laestadius Jukkasjärvellä

Mertajärven kylä saaressa