Päiväkirjasta 03.08.2009

3.8.09 Ajatuksia, pesua ja säilöntää

Aamullakin vaaka näyttää saman 70,3 kg. Aamun mietiskelyteksti: ”Minun vastaukseni on rakastaa kaikkia hänen lapsiaan palvelemalla ja esimerkin voimalla. Pyydän Jumalalta apua, että voisin vastata Hänen rakkauteensa minua kohtaan rakastamalla muita ihmisiä.” Tavoitan tekstin ilmaiseman asenteen elämää ja ihmisiä kohtaan, ja samalla sen hyödyllisyyden omalle mielenterveydelle ja elämänlaadulle.

Pystyn hyväksymään tuon tekstin asenteen vaikka Jumala sana on kirjoitettu isolla kuten uskonnollisessa jumalakäsityksessä. Minun kulttuuri- ja kasvatustaustani mukainen jumala on lutherilais-kristillinen. Aikuistuttuani, opiskeltuani ja maailmankatsomukseni muotoutuessa uudelleen olen asteittain etääntynyt taustastani ja käsitykseni jumalasta on muuttunut. Oikeastaan se on jatkuvassa muutoksen tilassa, joka alkoi jo 1960-luvulla Karjaalla Sisun autotehtaan aikoina, kun erosin kirkosta.

Pidän Raamattua merkittävänä ihmisen kulttuurista, henkistä ja hengellisen elämän perintöä välittävänä teoksena vaikka en jaksa tutkiakaan sitä. Äskettäin lukemani Vesa Mannisen Tyydytys ja Tyytymys teos (ks. 30.6.09) ravistelee viimeisessä luvussaan opittua käsitystä Jeesuksesta. Se, että Jeesus syntyi ja Marille, joka eli yhdessä Josefin kanssa, ulkopuolisesta suhteesta mieheen, josta tuli Jeesuksen todellinen fysiologinen isä, muodosti lähtökohdan Jeesuksen isäsuhteen traumatisoitumiselle minkä ilmentymistä eri vaiheineen Manninen tulkitsee Raamatun pohjalta. Barack Obaman isätarinassa on samoja traumaattisia piirteitä hyvin selvästi kuten myös hänen esiintymisessään.

Tietysti kysymykseen elämän perimmäisistä totuuksista sisältyy paljon muutakin kuin yhden nisäkäslajin (homo sapiens) yksilöllisen olemassaolon psyykkisen ja fyysisen turvallisuuden perustaksi luomat uskomusrakenteet. Ihminen tietää kuolevansa, mutta ei tiedä lajinsa tulevaisuutta, kohtaloa, jos niin voi sanoa. Ihminen on maapallolla muiden lajien yläpuolella, käyttää muita hyväkseen ja hyödyntää koko maapallon resursseja. Ihminen on ekspansiivinen, laajentumishaluinen, pyrkien omalta planeetalta tuntemansa avaruuden muille planeetoille.

Kysymys kuuluu jatkuuko ihmisen historia maapallon fyysiset rajat ylittävässä kosmologisessa historiallisuudessa vai tuhoutuuko lajimme kuten monen muutkin lajit planeettamme omien luonnonlakien mukaan? Se siitä tällä kertaa.

Tuntuu, ettei enää tarvi mennä hillaan. Käyn kaupalla ostamassa hillosokeria pari pakettia noiden viimeisten säilömiseksi. Istahdan kaupan takahuoneessa kahville ja jututan Anjaa, joka on käynyt Vepen kanssa Pajalan puolella Lumivaarassa saakka hillassa. Sieltä on löytynytkin lakkaa paremmin kuin täkäläisiltä hillajängiltä. Meinasin minäkin käväistä kangoslaisten hillapaikoilla jossakin Tervavuoman seudulla eli ”hillakeisari” Nykäisen hillamailla. Jäi käymättä, kun sain kuin sainkin kerätyksi tarpeellisen määrän näiltä kulmilta. Anjaa kuunnellessa tuntuu, että päivittäin kokoamani hillamäärä on aivan vertailukelpoinen.

Tuli hellepäivä. Laitan pienemmän ämpärin hillat pakasterasioihin ulkona auringossa. Suuremman ämpärin hilloista osan kuumennan sisällä kattilassa hilloksi ja toisen osan laitan ulkona pakasterasioihin. Pakastekaapin iso laatikko täyttyy lakasta. Jostain syystä pakastinta ei saa säädettyä – 25 asteesta pienemmäksi senkään jälkeen, kun pakastin oli pois päältä.

Hillahomman jälkeen siirrän peräkärryn vesipaikalle ja pesen ja huollan veneen. Pesen auton pesuaineella ja harjalla. Keula on niin pahoin itikoiden tahrima, ettei lika irtoa vähääkään. Palloilen alastomana koko päivän. Itikoita ei ole kuin vasta illemmalla saunan aikaa. Ajatukset kääntyvät jo Tampereelle Anun ja Markon häihin. Tuntuu, ettei enää kerkeä Aarreakoskelle perhostelemaan. Pitäisi siivota ja valmistella lähtöä ja lähteä keskiviikkona viimeistään.