20.5.10 Konsultointia helteessä ja keskusareenahanke
Tästä superhankkeesta
riittää puhetta vielä pitkään
niin Tampereella kuin muuallakin.
|
Aurinko paistaa
pilvettömältä taivaalta. Istun työaseman ääressä koko päivän. Työstän ehdotustani
tuetun asumispalvelun järjestämisvaihtoehdoiksi saaden homman valmiiksi ennen
kokoukseen lähtöä. Olisin pitänyt tehdä homman aikaisemmin, ettei olisi
tarvinnut hikoilla helteellä. Kirjoitushommiin ryhtyminen on toisiaan vaikeaa,
vaikkeivät asiat vaikeita olisikaan.
Tampereen kaupunginvaltuusto päätti selvin
luvuin asettua Keskusareenan rakentamisen
taakse. Monitoimihallia on soviteltu Tampereen keskustaan jo vuosia, mutta
paikkaa ja rahoittajia ei ole löydetty. Nyt on paikka ja kaupungin lupaus. Nyt
on entisen naapurimme, halliyhtiön toimitusjohtajan Rikhard Bjurströmin
aika hankkia rahoittajat. Pormestari Timo P. Niemisen (kok) mukaan kyse
ei ole pelkästä jääareenasta vaan merkittävästä kaupunkikehityshankkeesta. ”Yleensä,
kun päätämme asioista täällä, se on siinä. Nyt joudumme jännittämään,
lähtevätkö rahoittajat mukaan,” pormestari Timo P. Nieminen luonnehtii
Aamulehden jutussa.
Tampereen Keskusareena
yhdisti XL-ryhmän ja demarit eilen valtuustossa. Tilaisuutta ei haluta hukata.
Vasemmistoliiton mielestä huonoina aikoina kaupungin rahaa ei pitäisi tärvätä
suurinvestointiin. Demarien esityksestä päätökseen hyväksyttiin yksimielisesti
ponsi, että hankkeen etenemisestä kerrotaan kaupunginhallitukselle ja tarpeen
mukaan valtuustolle vaiheittain.
Kuikahan tässä käy? Vaikka
Tampereella on joitakin hankkeita toteutettu ripeästikin, minua epäilyttää
AL:ssä esitelty aikataulu: Kesäkuussa 2010 tehdään esisopimus tontista
Tampereen Keskusareena Oy:n, rata-alueen omistavan liikenneviraston, VR
Yhtymän, Tampereen kaupungin, NCC:n kesken. Insinöörisuunnittelu kannen
rakentamiseksi käynnistyy ja arkkitehdit alkavat piirtää hallia. Rahoituksen hankinta
käynnistyy. Syyskuussa 2010 asemakaavaluonnokset asetetaan nähtäville.
Lokakuussa 2010 tuodaan osapuolten välinen sopimus kaupunginhallitukseen ja valtuustoon.
Loppuvuodesta Tampereen Keskusareena Oy julkistaa hankkeen rahoittajat.
Keväällä ja kesällä 2011 asemakaava vahvistuu ja rakentaminen alkaa. Alkuvuodesta
2013 monitoimihalli valmistuu jääkiekon vuoden 2013 MM-kisoihin. Vuonna 2018
sillan pohjoispuolen toimistot, liiketilat, asunnot ja hotelli valmistuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti