Hillaämpärin lisäksi sullon aamulla reppuun ongen ja matopurkin
sekä eväsleivät. Makkarat ja nokipannut jätän pois. Seku käväsen vain saajon etupuolen suolla. Otan onkivehkeet,
kun siinä kohdin ovat ne tammukkamontut. Jos ei löydy hillaa, voin onkia. Saavuttuani saajoon haarautuvalle metsätielle huomaan, että se on perattu ja uusittu.
Kävelen helposti korpikuusien edessä olevalle aukealle
suolle. Olen käynyt täällä niin usein, että pärjään ilman karttaa. Kierrän pienen
lenkin suolla niillä paikoilla, jossa kerran poimin hilloja Hannan kanssa. Ville taisi onkia
silloin tammukoita. Käkkärämäntyjä kasvavan saajon alapuolella on vanha
tulipaikkani. Se on hävinnyt koska en ole tulistellut siinä moneen vuoteen.
Lakkoja ei näytä olevan tänä vuonna täällä ollenkaan.
Kävelen reppuineni ojalle tutun
tammukkamontun luo ryhtyen kokoamaan hissuksiin onkea. On aurinkoista, mutta
onneksi taivaalla seilaa pilviäkin mikä on hyvä, kun ei ole koko ajan kirkasta.
Laitan madon koukkuun ja heitän ongen monttuun.
Tammukka iskee heti vetäen lyhyen siiman suoraksi
niin, että vapa tärisee. Viskaan ensimmäisen tammukan rannalle. Monttu on
jalkojeni juuressa joten yllän siihen hyvin. Voin seisoa puolitoista metriä
ulompana rannasta. Hetkessä ongin kuutisen pienehköä tammukkaa. Annan niiden
nielaista kunnolla, jolloin pysyvät kiinni eivätkä tipu. Tosin koukun joutuu
irrottamaan syvältä nielusta eikä pienimpiä voi enää päästää takaisin. Ongin hiljaa
rauhallisin liikkein.
Ongittuani montun tyhjäksi siirryn muutaman kymmenen metriä
vastavirtaan. Ylöspäin mennessä ongin äskeisen kokoisia. Takaisin tullessa
löydän kohdan jossa monttu vajoaa syvälle ison pajupuskan katveeseen. Sinne on
vaikea saada onkea kurotetuksi, mutta onnistuessani löydän puskan alta reissun
kookkaimmat yksilöt.
Syötyäni eväsleivän jatkan onkimista välittämättä enää
ruveta lakkoja etsimään. Kalat vähenevät ja käyvät aremmiksi. Heitän silloin
tällöin tammukan rannalle nautiskellen hienosta kesäpäivästä ja tammukassa
olosta. Käyn aloitusmontun alapuolella lopuksi. Siinä on vain parisenkymmentä
metriä onkimiskelpoista puroa. Ehkäpä pidemmälle alavirtaan edeten löytyisi samantapaisia
monttuja.
En lähde ylä- enkä alavirtaan enää jatkamaan koska tammukoita
on jo tarpeeksi. Vähäiset eväätkin on syöty. Suolistan ja pesen kalat puroon
laskevassa pienessä lirussa. Homma vaatii keskittymistä koska mukaan ottamani pikkupuukko
sattuu olemaan tylsä ja tammukat ovat liukkaita. Kokeilen lopuksi jäikö
lähimonttuihin vielä jotain. Ei jäänyt. Taisin onkia montut
tyhjäksi. Palaan takaisin autolle.
Kaarran liikaa oikealle, joten tulen talvitielle alempaa. Kompassi
olisi hyvä pitää aina mukana. Säästyisi turhilta mutkilta. Mökille palattuani
savustan saaliin. Raili lämmittää rantasaunaa. Pyyhin talouspaperilla limat
pois taimenten päältä latoessani niitä ritilälle. Kalojen savustuessa kuumennan
suolaveden. Suolaan kalat siinä, kun ovat savustuneet ja käärin ne tekeytymään
voipaperiin, folioon ja sanomalehteen. Tämän tavan opin edesmenneeltä kalakaverilta.
Raili ilmoittaa, että rantasauna on valmis. Tuntuu mukavalta
makoilla lauteilla onkireissun päälle. Uinnin jälkeen olo on hetken jopa
taivaallinen. Makailtuani tarpeeksi lyön löylyä ja vaston kunnolla. Raili on
tehnyt hyvän vastan. Tämä on kesää parhaimmillaan. Saunan päälle otan kääröstä
muutaman tammukan ja syön ne iltapalaksi. Eiväthän nämä kovin punalihaisia ole,
mutta taimenelle ne maistuvat kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti